EU:n tilastoviranomainen Eurostat julkaisi taas säännölliseen tapaansa jäsenmaiden työttömyysasteet. Suomen luvut tuottivat pettymyksen. Työttömyysaste on Euroopan toiseksi korkein ja on nyt yli 10 prosenttia. Vain Espanjassa on korkeampi työttömyys kuin meillä. Toisaalta siellä työttömyys on tullut koronavuoden jälkeen tasaisesti alaspäin, kun meillä puolestaan suunta on ollut ylöspäin vuodesta 2023 lähtien. Seuraavassa tilastojulkaisussa Suomi voikin tulla ykköseksi.

Monet ekonomistit ovat ryhtyneet rauhoittelemaan lukujen kauhistelua. Tilanne ei esimerkiksi valtiovarainministeriön virkamiehen mukaan ole poikkeuksellisen paha. Hän väittää, ettei Suomessa oikeasti ole työttömyyskriisiä, sillä väitteet kriisistä perustuvat tilaistoista kumpuavaan väärinymmärrykseen. Työttömyysetuuksia saavien määrä kun on pysynyt melko vakaana ja vuonna 2015 tuensaajia oli paljon enemmän, noin 430 000, kun viime vuoden lopulla heitä oli ”vain” 335 000.

Siispä tämäkin irtisanomisten ja työttömyyden kasvun tilanne voi olla normaali, kun katsotaan ajassa taaksepäin ja verrataan aiempien taantumavuosien lukuihin. Kaikki on suhteellista! Yksi havainto ei useinkaan kerro koko totuutta. Työmarkkinoiden eri mittareita on monia ja niitä pitää tarkastella suhteessa menneeseen kehitykseen ja myös verrattava muihin maihin.

Suomalaiset asiantuntijat voivat tyytyä näihin lukemiin, mutta Ruotsissa on paniikki. Siellä työttömyysaste on EU:n neljänneksi korkein (8,7 %), eikä yhdellekään ruotsalaiselle ekonomistille tai poliitikolle tulisi mieleenkään hyssytellä tilannetta ja väittää että ”ei hätiä mitiä”.

Ottaisin milloin tahansa Ruotsin luvut mieluummin. Siellä suhteellisen korkeasta työttömyydestä huolimatta työllisyysaste on pysytellyt korkealla 77 prosentissa, kun meillä se on EU keskitasoa, noin 73 prosenttia. Ruotsissa ollaan paniikissa, mutta Suomessa rauhoitellaan tilannetta ja yritetään nähdä tilastojen takaa lohdutusta menneisyydestä.

Näin se menee, kun suhteuttaa sopivasti. Mutta kaivetaan sitten lisää faktaa pöytään. Työttömyyslukujamme tasaa jo se, että monet työttömät siirtyvät työllistymisen sijaan vanhuuseläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Nämäkin siirtymät kaunistavat työttömyyslukuja. Eläkeikään saapuvat ikäkohortit nimittäin ovat noin 10 000 henkilöä runsaslukuisemmat kuin työikään tulevat nuoret sukupolvet. Vuosittain työkyvyttömyyseläkkeellekin siirtyy vajaat 20 000 työikäistä henkilöä. Ilman maahanmuuttoa työikäinen ja työkykyinen väestö supistuisi.

Ei pidä tietenkään ripotella tuhkaa päällemme, mutta tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku ja fiksujen toimenpiteiden lähtökohta, jos niitä on edes varaa toteuttaa. Vaikka työttömien määrä olisikin edellisen taantuman tasolla – tai jopa sen alle – on valtion rahoitusasema nyt paljon aikaisempaa heikompi. Julkisen talouden velka on yli 80 prosenttia suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Siksikään tätä tilannetta ei pidä vähätellä. Suhdannepoliittista elvytysvaraa ei juuri ole. Kärsijöinä ovat työttömät.

Eikä pidä unohtaa sitäkään tosiseikkaa, että hintataso ponkaisi inflaation kiihdyttyä niin, että kotitalouksien reaalinen ostovoima palautuu inflaatiota edeltävälle tasolle keskimääräin vasta noin viiden vuoden kuluttua, ansiokehityksen kiriessä hintojen karkumatkan kiinni.

Tilanteen vakavuus on tietenkin myös katsojan silmässä. Työtöntä eivät tilastosaivartelut paljoa lohduta!