Alkumalja 120-vuotiaalle nostatti juhlatunnelmaa.
Karhea ja solidaarinen AKT täyttää 120 vuotta
AKT juhli 120-vuotisjuhliaan jäsenten juhlalla Helsingissä. – Yksin voi pyytää mutta yhdessä voi vaatia. Tämän huomasivat jo ay-liikkeen pioneerit vuosisadan alkupuolella, Ismo Kokko muistutti AKT:n 120-vuotisjuhlissa.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko avasi tilaisuuden muistuttamalla, että 120-vuotisjuhlat ovat ennen kaikkea jäsenten juhlapäivä. Jäsenten panos läpi vuosikymmenten on tuonut AKT:n tähän hetkeen. Matkan varrella on koettu paljon niin sisäisiä kuin ulkoisiakin uhkia Venäjän sortovallasta alkaen. Tänä päivänä osa haasteista on yllättäen samoja kuin 1900-luvun alkupuolella: sananvapautta ja yhdenvertaisuutta koetellaan jälleen.
– Kaiken perusta on kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa jämäkkä edunvalvonta. AKT:stä on aina löytynyt puhtia ja karheutta tilanteen vaatimalla tavalla. AKT on ennen kaikkea tekoja jäsenten hyvinvoinnin hyväksi. Nyt ja jatkossa, nostatti Ismo Kokko maljan 120-vuotiaan liiton menestykseksi.
Jotta mahdollisimman moni saattoi osallistua,120-vuoden virstanpylvästä juhlittiin myös juhlakahveilla aluetoimistoissa.
Huppareita ja pukukansaa
120-vuotisjuhlien yleisilme Helsingin Mikonkadun juhlatilaisuudessa oli rento. Moni oli pukeutunut parhaimpiinsa. Juhlaväen keskuudessa nähtiin kuitenkin niin pukuja kuin huppareita.
AKT:n Lappeenrannan osaston edustajat olivat tulleet paikalle näyttävästi omissa sinisissä huppareissa, joita koristi AKT:n tähän saakka käytössä ollut logo ja osaston numero, 062. Mikko Piispanen, Miro Ulvinen ja Miikka Oksanen kertoivat odottavansa juhlaa innolla ja toivoivat päivältä myös yllätyksiä. Kun kutsu tuli, oli selvää, että lähdetään. Jatkopaikkakin oli jo suunniteltu: muiden mukana yhteisille jatkoille Hakaniemeen. Ja niitä yllätyksiä? Kyllä niitä löytyi, mutta ne jäävät vain lappeenrantalaisten tietoon.
AKT todella on Tekoja!
Juhlakansaa tervehtinyt SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta muistutti siitä, miten historia on hyvä tuntea. Omat juuret kiinnittävät järjestön ja sen jäsenet osaksi pitkää jatkumoa.
Hän totesi myös, miten puheen lisäksi ay-liike tarvitsee tekoja, ja niitä AKT on tehnytkin.
– Olette laittaneet itsenne likoon tärkeiden asioiden puolesta. Kroppaa on pitänyt laittaa peliin, kun pelkillä puheilla asiat eivät aina ole edenneet. Tänä päivänä me seisomme aikaisempien toimijoiden ja jäsenten ponnistelujen hartioilla. Siksi sillä, mitä tänään teemme, on merkitystä paitsi meille, myös tuleville jäsenille ja kaikille duunareille. AKT on aina edustanut yhteispeliä ja solidaarisuutta, kiitteli Jarkko Eloranta.
Pitkä historia alle varttitunnissa
AKT 120 vuotta -juhlavideo esitteli liiton historian reilussa 10 minuutissa. Videolla muun muassa liiton entinen puheenjohtaja Kauko Lehikoinen muisteli 1970-luvun vauhdikkaita käänteitä, kun liittoa ja sen johtoa uudistettiin.
Epävirallisen gallupin mukaan yleisö piti videosta. Se oli riittävän rento ja sopivan pitkä. Siinä oli mukana paitsi kokemusta myös tuoreutta. Erityistä kiitosta sai se, että videossa oli huomioitu nuoret. Nuorten osallistaminen puhutti muutenkin juhlaväkeä. Sitä on liiton historiankin aikana tehty, muistelivat vanhat konkarit. Tänä päivänä nuorten osallistuminen lienee entistäkin tärkeämpää.
– Videosta tykkäsin ja oli jo aluetoimitsijan kanssa puhetta, että jos sitä saisi esimerkiksi kokouksiin käyttöön, missä voisi esitellä nuorille toimintaa sen kautta, ja että ihmiset kiinnostuisivat liitosta. Joskin meillä Schenkerillä on ollut sikäli hyvä, että meillä on paljon nuoria mukana toiminnassa, iloitsee Risto Kemppainen Oulun Seudun Autoalantyöntekijät, osasto 058 ry:stä.
Perinteikäs liitto – uusi ilme
AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom, viestintäpäällikkö Sini Silván ja viestintäkoordinaattori Anne-Maarit Valli esittelivät juhlassa liiton uuden ilmeen ja logon. Ilmeen kehittämiseen oli lähdetty jäsenkyselyn pohjalta. Viestinnän arvoina näkyy esimerkiksi se, että liitto on solidaarinen – ja karhea. Liian siloiteltu tyyli ei sovi AKT:lle.
Tampereen seudun linja-autohenkilökuntaa, osasto 006:tta edustavat Juha Pajunen sekä Jari Keronen kertoivat myös, että oli ihan selvää, että juhlimaan lähdettiin. Oli mukava tavata vanhoja tuttuja.
– Myös uusi logo kiinnosti. Se ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen, mutta edelliseen verrattuna se oli kyllä parempi. Se kertoo enemmän AKT:stä, kiitteli Jari Keronen.
AKT:n historia on joukkovoiman historiaa
Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) haki alan historiaa vieläkin pidemmältä kuin edelliset juhlapuhujat, vuoden 1491 satamalakosta. Tuolloin Turun satamassa käynnistyi työtaistelu, jota pidetään Suomen ensimmäisenä lakkona.
– AKT:n historia on joukkovoiman historiaa jo 1490-luvulta. AKT on edelleen vahva liitto, jonka vaikutus kaikkien palkansaajien kannalta on ollut merkittävä. AKT:läiset tekevät työtä, jolla on merkitystä koko Suomen – myös maan huoltovarmuuden - kannalta. AKT:ssä on voimaa ja tätä yhteistyötä tarvitaan tänä päivänä edelleen. Elinkeinoelämän keskusliitossakin saattaa puntti tutista, kun AKT kokoaa jäsenet yhteiseen taisteluun, totesi Eveliina Heinäluoma.
Voima tulee yhdessä tekemisestä
Koko Suomen tuntema ahtaaja, Jape Lovén Vuosaaren satamasta, muistutti niin ikään liiton mahtavasta historiasta: paljon on tehty mutta paljon tullaan vielä tekemään.
– Voima tulee yhtenäisyydestä. Onnittelut kuuluvat kaikille, jotka läpi historian ovat tuoneet meidät tähän päivään, kiitteli Jape Lovén.
Liiton hallituksen jäsen Anni Väyrynen muisteli mielikuvia AKT:stä ennen kuin Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry fuusioitui AKT:n osastoksi numero 208.
– Odotukset ovat täyttyneet. Ja myös AKT:n naisilla on ollut teräksinen ote liiton edunvalvonnassa. SLSY sai liittyessään leveät hartiat, mistä kiitos. AKT:ssä ei myöskään pidä paikkansa, ettei suomalainen mies näyttäisi tunteita. Tunne on myös merkityksellistä. Onnea ja menestystä kaikille liiton toimijoille, toivotti Anni Väyrynen.
Tunnelmaa, verkostoitumista – ja sitten jatkoille
Liiton entinen puheenjohtaja Marko Piirainen kertoi, että tunnelma juhlissa on ollut oikein hyvä ja on ollut mukava päästä tapaamaan pitkäaikaisia tuttuja.
– AKT on kokoaan suurempi liitto, olen tosi ylpeä AKT:n tekemisistä, kiitteli Marko Piirainen.
Edellinen 1. varapuheenjohtaja Pekka Lehtonen kiitteli hänkin juhlan tunnelmaa sekä videota.
– Nyt on rennompaa kuin 20 vuotta sitten, mutta se on vaan hyvä. Ajat muuttuvat ja liiton pitää seurata aikaa. AKT tulee varmasti pärjäämään tulevaisuudessakin, totesi Pekka Lehtonen.
Juhlat onnistuivat osallistujien mielestä hyvin, tärkeää oli tavata tuttuja ja hetki hengähtää arjen ja luottamustehtävien keskellä.
– Kun mä sain kutsun, tuli heti fiilis, että ilman muuta tulen mukaan. Tämä on tärkeä virstanpylväs ja AKT tärkeä tuki meille, jotka tehdään tätä luottamusmiestyötä. On ollut kiva nähdä vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia ja saada jopa vertaistukea, tiivistää juhlapäivän antia Mervi Schutz AKT:n osasto 208 ry:stä.
AKT juhli 120 vuottaan Helsingissä lauantaina 11. lokakuuta. Kutsu juhliin oli lähtenyt osastojen kautta. Juhlavieraita oli paikalla kaikkiaan lähes neljä sataa. Päivän aikana nuoret kohtasivat vanhoja konkareita, verkostoiduttiin ja keskusteltiin niin menneistä kuin tulevistakin.
Varsinaisen ohjelman jälkeen nautittiin burgeribuffetista ja innokkaimmat juhlijat lähtivät vielä jatkoille. Suurin porukka jatkoi ennalta järjestettyyn jatkopaikkaan Hakaniemeen.